kaiken loputon painavuus
(valokin, vajotessaan vasten poskea lähinnä pölyisten ikkunaruutujen lävitse)
kaikki valuu hitaasti, slow-motion suicide
yritän pestä tupakanhajua kahvitahroja; arjen arpia irti hihoista,
ihon taipeista
hajavaloa, en jätä varjoja (paitsi silmien alle)
unessa makaan kasvimaassa,
kasvot kohti maan syliä. päälleni valuu vuosien tomua
mullaksi maatunut koiran sielu ja tunnen kuinka minusta aukeaa versoja,
joita pienet,
jo kahdeksanvuotiaan sormet tavoittelevat
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista